Jos viimekerralla oli viimekerrasta aikaa niin nyt on vielä kauemman aikaa. Mutta täälä eletään vaikka hiljaista on ollutkin tällä osastolla.

Elämä on tosiaan taas parisuhdeessa kiinni naisen kanssa, Vanha kaveri yhdeltä ajalta kenestä kyllä tykkäsin jo silloin, mutta viimevuoden lopulla nähtiin pitkästä aikaa ihan vanhoja muistellessa vain ja siitä sitten syntyikin vähän isompi tarina kuin vain jälleen näkeminen.

Bi-elämä on siltä osin hieman hyllyllä, en ole näin syvälle vielä mennyt hänen kanssa. Mutta ollaan kyllä harrastettu anaaliseksiä, positiivisena asiana hän jopa pitää siitä. Itsekkin olen saanut, vaikkakin vaan hänen sormistansa, mutta kuitenkin.
Ei nyt sen suurempia.